top of page
KANGASALAN MUSIIKINYSTÄVÄT
Viulu_logo_musta.png

TAUSTAA

Kangasalan Musiikinystävät ry perustettiin vuonna 1945. Yhdistyksen alkuperäisenä tarkoituksena oli järjestää konsertteja ja muita musiikkitilaisuuksia, edistää musiikin harrastamista paikkakunnalla, ylläpitää salonkiorkesteria ja antaa nuorille muusikoille tukea opintojen jatkamiseen. Toiminnan tärkein muoto oli yhdistyksen ylläpitämä orkesteri, jossa ovat lukuisat kangasalalaiset muusikot uransa alkutaipaleella soittaneet. 60-luvulla orkesteria johti legendaarinen Sibelius-Akatemian ensimmäisenä alttoviulunsoiton lehtorinakin tunnettu Aarno Salmela, joka innostavalla otteellaan opasti monia nuoria musiikin maailmaan.

 

Orkesteri toimi aktiivisesti vuoteen 1969 asti, jonka jälkeen toiminta oli pysähdyksissä vuoteen 1988. Silloin toiminta käynnistyi uudelleen Musiikinystävien orkesterissa nuorina soittaneiden ammattimuusikoiden voimin. Salmelan tilalle kapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi nousi hänen oppilaansa, silloisen Tampereen kaupunginorkesterin viulisti Juhani Tepponen. Mukaan saatiin muitakin ammattimuusikoita, harrastajia ja musiikinopiskelijoita.

Yhdistyksen isoimpia aikaansaannoksia oli yhdistyksen aloitteesta vuodesta 1991 lähtien järjestetty Kangasalan Salonkimusiikkijuhlat, jota järjestettiin aina vuoteen 2016 saakka. Vuonna 2018 toiminta oli hiipunut sen verran, että yhdistyksen toiminta päätettiin toistaiseksi lakkauttaa. Yhdistyksen lopettamisesta ei kuitenkaan ilmoitettu yhdistysrekisteriin siinä toivossa, että joku innostunut löytyisi sen toimintaa jatkamaan.

Vuoden 2020 lopulla tällaisia innostuneita viimein löytyi ja yhdistyksen uusi hallitus kokoontui ensimmäistä kertaa tammikuussa 2021. Yhdistys keskittyy tällä hetkellä konserttien ja muiden musiikkitapahtumien järjestämiseen Kangasalan alueella. Yksi projekteista on kesäkuussa järjestettävä Kangasala Classic -kamarimusiikifestivaali.

LIITY JÄSENEKSI

Nyt olisi hyvä mahdollisuus liittyä joukkoomme ja olla mukana kehittämässä Kangasalasta entistäkin monipuolisempi kulttuurikaupunki. Jäsenenä kannatat yhdistyksen toimintaa ja saat ensi käden tietoa kaikista tapahtumista sähköpostitse lähetettävän uutiskirjeen avulla. Voit halutessasi myös osallistua yhdistyksen toimintaan paitsi tulemalla konsertteihin, myös auttamalla niiden järjestelyissä tutustuen samalla mukaviin kulttuuri-ihmisiin. 

Liity jäseneksi täyttämällä tietosi täällä, tai ilmoita tietosi (nimi, sähköposti ja postiosoite) osoitteeseen kangasalanmusiikinystavat@gmail.com. 

Vuosittainen jäsenmaksu maksetaan liittymisen yhteydessä. Jos maksat jonkun muun kuin itsesi puolesta, mainitse siitä viestikentässä, muuten käytä pelkkää viitettä. 

Maksutiedot:

Tili (OP): FI23 5104 0020 2030 18

Viite: 9221

Summa: 25€

Liittymällä Musiikinystäviin kannatat myös tämän festivaalin järjestämistä!

MUSIIKINYSTÄVIEN HALLITUS 2024

Oona Rosenlund

Jouko Laivuori

Elina Heikkinen

Hanna Parviainen

bottom of page